{17 Syyskuu 2007}
Illanvietto perjantaina 5. lokakuuta
klo 19 alkaen
Tampereen koripalloerotuomarikerhon hallitus kutsuu kaikki halukkaat yhteiseen illanviettoon perjantaina 5.10.2007 Osuuspankin saunatiloihin osoitteeseen Hämeenkatu 6. Itse tilat ovat talon ylimmässä kerroksessa.
Perinteistä poiketen olemme päättäneet järjestää syksyn vuosikokouksen yhteyteen saunaillan, jonne on hyvä kokoontua tapaamaan vanhoja sekä uusia tuomarituttavuuksia.
Ja kyllä, tämä on se ainoa ja oikea tilaisuus, josta VOIT NOUTAA MAHDOLLISESTI TILAAMASI UUDEN MALLISEN TUOMARIPAIDAN. Yritämme järjestää paikalle myös juuri ilmestyneitä FIBA:n uusia koulutusvideoita edellisten julkaisujen lisäksi.
Luvassa on siis kaikenlaista yllättävää, muistojen kultaamia tarinoita menneiltä ajoilta ja ennustuksia tulevasta.
Järjestämme saunalle mahdollisuuksien mukaan syötävää ja virvokkeita, joten olisi kiva kuulla, jos olet tulossa paikan päälle, että osaamme varata oikean määrän tarjoiltavaa.
− Tampereen koripalloerotuomarikerho ry:n hallitus −
hallitus@tketk.net